Haluaisikohan joku tehdä kanssani tutkimusvedon?

Väitän pokkana, että viimeiset 15 vuotta sanat ”rikas”, ”johtaja”, ”voitto” ja ”menestys” on julkisessa keskustelussa leimattu moraalisesti moitittaviksi käsitteiksi. Ne siis edustavat jonkin sortin pahuutta, kelvottomuutta tai kataluutta.
Joku voi olla eri mieltä. Silloin ”rikas”, ”johtaja”, ”voitto” ja ”menestys” tarkoittavatkin yhä julkisessa keskustelussa hyviä asioita, jotka ovat pikemmin kehuja kuin kulttuurillisen tuomion väärttejä.

Mikä se sellainen tutkimusveto olisi? Tehdään oikea ja laadukas tutkimus, jolla testataan, kumpi väitteistä osuu oikeampaan.

Jos siltä tuntuu, voit kerätä porukan samanhenkisiä tueksi. Pannaan sama summa likoon ja ostetaan ammattitaitoista tutkijapalvelua. Käydään läpi tutkimustyökalujen avulla valtava massa julkaisuja ja julkista keskustelua, kaivetaan esiin käsitteiden ”rikas”, ”johtaja”, ”voitto” ja ”menestys” käyttöyhteyksiä ja analysoidaan tunnetason assosiaatioita, mielleyhtymiä, kulttuurillisia konnotaatioita.

Jos olen väärässä väitteeni kanssa, vedonlyöntiin osallistuneet vastapuolet tuplaavat panoksensa. Paskat, olo on sen verran varma, että voin tupla-tuplata, eli jos olen väärässä, voittajat saavat minulta panoksensa nelinkertaisena takaisin. Ja jos olen oikeassa, saan hyvän tutkimuksen ilmaiseksi. Ja silloin kerrankin voisi olla niin, että oikeassa olemisesta voisi olla yleistäkin hyötyä, jos asiasta käytäisiin hyvä jatkokeskustelu.

En muuten odota, että kukaan olisi niin dorka, että lähtisi vetoon ihan oikeasti, rahapanoksella.

Suomessa eletään aikaa, jossa kulttuurillinen koodi kannustaa mitätöimään ja mollaamaan asioita, joita ilman erityisesti heikon asema olisi helvetisti huonompi. Mikä oli ennen ylevöittävää, on nykyisin usein leimattu joksikin matalamieliseksi.

Esitin kerran väitteeni yleisölle. ”Menestystä pidetään moraalisesti moitittavana asiana.”

”Mutta sehän onkin väärin!” mutisi yksi hiustenpesua vailla oleva jurottaja.

”Kumpi, menestys vai se, että menestyjää pidetään sosiaalisen väheksynnän arvoisena?”

”Menestys on väärin.” Nyt se heilutti käsiään niin, että kainalot tuulettuivat. Vieruskaverit nojasivat pois, tuntemattomien syliin. ”Ja menestyjät ovat sydämettömiä.”

”Miksi?”

”Koska menestystä ei ole ilman häviäjiä, luusereita!”

”Onko Marit Björgen tehnyt joukkuetoveristaan, olympiavoittaja ja maailmanmestari Therese Johaugista looserin, koska Marit on niin paljon menestyksekkäämpi? Tai Paananen teki Sarasvuosta looserin, koska on vaan niin paljon pätevämpi yrittäjä, johtaja ja taitaa olla ihmisenäkin kypsempi?”

”Mutta menestys on peräisin toisilta ihmisiltä.”

Se on selvä. Menestys on nostetta, toisten ihmisten sallimaa, toivomaa, mahdollistamaa tukea onnistumisten sarjalle ja huippuhetkille. Tähän liittyy se, että menestys ei ole nolla-summa –peliä, vaan plus-summa –peliä. Yhden nousu vuorelle nostaa kaikkien katsetta korkeammalle.

Menestys ansaitaan toisten tukena. Ja se joka tukee toista menestykseen, voi hyvinkin saada enemmän tilalle: mahdollisuuksia, elämyksiä, onnistumisen palkintoja itselleenkin, usein myös rahaa.

”Miten se, että tukee toista kohtuuttomaan menestykseen, ei muka johda hyväksikäyttöön ja omaan menetykseen?”

Aloin pitää kaverista aina vaan enemmän. Palkattu näyttelijäkään ei pystyisi antamaan hetkelle enemmän momentumia. Lisäksi hänellä oli pointti.

”Niin. Avainsana kohtuuttomuus muuttaakin väitteen totuusarvoa. Jos rakastaa toista, onko se itseltä pois? Voi siinä näinkin käydä, jos tauti yltyy kohtuuttomaksi. Silloin sokea haavoittuvaisuus voi johtaa hulluuteen ja toden totta hyväksikäyttöön. Kaikki on suhteellista. Turvallisempaa on silti kohtuudella rakastaa, luottaa, palvella. Ja pysytellä hereillä vastavuoroisuuden ja oman hyvinvoinnin suhteen.”

Kaikki hyveet ovat kahden paheen tiukassa puristuksessa.

Kokeillaanpa jotain kiistanalaisempaa.

Hyvässä yhteiskunnassa harjoitetaan politiikkaa, jonka seurauksena miljonäärien lukumäärä kasvaa. Ja nyt hereillä! Hyvä yhteiskunta myös ymmärtää varjella itseään politiikalta, joka johtaa hyperrikkaiden luokan syntyyn.

Miksi miljonäärien määrän kasvu tavoiteltavaa, mutta miljardöörien suosimista tulee kavahtaa?

Koska miljonääriksi ei pääsääntöisesti nousta, ellei kylvä moninkertaista määrää hyvinvointia ympärilleen kauan ennen onnistumistaan ja kauan sen jälkeen. Hyperrikkaat sen sijaan ovat vaarallisia, koska heillä on kyky painaa yhteiskunnallinen vallankäyttö peukalonsa alle. Miljonäärit versoavat koko yhteiskuntaa rikastuttavasta kilpailusta ja parempien vaihtoehtojen tarjoamisesta niin asiakkaille kuin työvoimalle. Miljardöörit eivät ole yhtä innostuneita kilpailusta ja paremmista vaihtoehdoista muille kuin omalle intressipiirille. Miljonäärin tuloja on helpompi verottaa kuin miljardöörin. Miljonääri on uskollisempi tuloksen tekijöille kuin miljardööri. Tulonmuodostuksen ja tulonjaon suhteen miljonääri on parempi diili vähemmän onnekkaammille.

Haluaisiko joku tehdä tutkimusvedon tästä teemasta?

Entä parjatut johtajat? Tarvitsemme johtajia, joilla on ansaittua auktoriteettia. Emme tarvitse johtajia, joiden valta perustuu aseman mahdollistamaan autoritäärisyyteen. Tarvitsemme työtä tuntevia oppaita, emme pääomaa palvovaa rälssiä.

Kun johtaja eksyy eliitin kirkkaisiin valoihin kuin yöperhonen katulamppuun ja kadottaa kiinnostuksensa luoda arvoa asiakkaalle, menee huonosti. Kun savotan pimeimmätkin polut tunteva johtaja tuo yön pimeydessä valoa ja eväitä metsään eksyneille, menee hyvin.

Minut on tuomittu julkisesti vedenpitävällä argumentilla ”omaisuus on itsessään todiste rikoksesta ja vaurastuminen on varastamiseta”. Heh, heh. Silloin kun teimme yrityksessäni paljon voittoa, teimmekö enemmän hyvää vai pahaa? Ovatko kymmenien miljoonien verovirrat toivottava asia yhteiskunnan tukea tarvitseville? Nyt kun emme tee voittoa, onko siitä koitunut heikommassa asemassa olevalle jotain hyvää? Potkuja ja kuihtuneita verovirtoja voittojen katoamisesta on seurannut. Vittuhei, jotain rotia ideologinkin älylliseen selkärankaan! Voitto on hyvä asia, jos se turvaa tulevaisuuden kasvavaa hyvinvointia. Voitto on ihan huono tavoite, jos se ulosmitataan tulevaisuudelta. Voitto ei aina ole vain hyvä asia. Tai paha.

Tämän maailman muutosta tuottavat voimat ovat ylösalaisin käännettyjä u-käyriä. Ensin annoksen lisääminen kasvattaa hyötyä. Hetken kuluttua lisäannos tuottaa vähemmän hyötyä. Lopulta jokainen annos alun perin hyviä juttuja syövät jo syntynyttä hyötyä. Silloin lääkkeestä on tullut myrkky.

Mutta nykyisin me suomalaiset olemme kovin kaukana siitä pisteestä, jossa pyrkimys menestyä isommin ja pidempään kääntyykin hyveestä paheeksi.

Yksi syy sille, miksi piste uhkaa jäädä saavuttamatta, on keskustelun muokkaama kulttuurillinen koodi. ”Raha”, ”kova työ”, ”henkilökohtainen vastuu”, ”rikas”, ”johtaja”, ”voitto” ja ”menestys” ovat useimmissa tapauksissa eettisesti tavoiteltavia asioita. Kunhan tolkku säilyy.

Tässä maailmanajassa menestys on sittenkin enemmän velvollisuus kuin oikeus. Ja aivan varmasti menestykseen johtavat tavat ovat pikemmin hyveitä kuin paheita.

”Ja jos kaikki jännittäisivät voimansa jalojen tekojen tekemiseksi, yhteisö saisi kaiken tarvitsemansa ja ihminen itse suurimman hyödyn, sillä sellainen on hyve.” Näin sanoi Aristoteles pojalleen Nikomakhokselle runsaat kaksi milleniumia sitten.

Tämän ajatuksen turvin suunnistava kansa ei vieläkään näänny erämaahan.
 

Jari Sarasvuo