strongholdfi-mojobanneri

Tervehdys, ystävä! Lähdetkö käänteentekevälle kävelylle kanssani?

#MojoMornings on Jari Sarasvuon uusi aamupodcast. Jari kertoo lisää:

Keväällä 2018 kävelin ja ajattelin ääneen aamuisin. Eikä tarvinnut aamulenkkeillä ja pohtia juttuja ihan yksin. Sain toipumismatkalleni seuraa. Lopulta lähes parikymmentätuhatta ihmistä virittäytyi aamuisin samaan rytmiin ja ajatuksenkulkuun kanssani.

Sittemmin tuli istuttua. Ja istuessa tunnetusti keho kuluttaa vähemmän energiaa, ja suu hamuaa sitäkin enemmän kaloripitoisia herkkuja. Paskamahahan siitä seurasi.


 

Aamulenkille lähti lopulta lähes 20 000 ihmistä. Tästä tulee vielä hienompi reissu!

Onneksi aamulenkit jatkuvat, tällä kertaa nimellä #MojoMornings. Paitsi että siinä paskamaha sulaa, hengen kirjasto täyttyy kaikenlaisesta kohottavasta.

On hyvä kävellä, varsinkin aamuisin. Kävellessä verenpaine laskee, dementia vetää hupun silmille vasta vanhempana, unesta tulee syvempää ja palauttavampaa, luut lujittuvat, syövät ja diabetes odottavat pidempään vuoroaan, erilaiset kolotukset ja kivut lievenevät, masennus hellittää ja luovuus alkaa kukkia. Älä minua usko. Usko asiaan perehtyneitä tutkijoita.

Kävely on tuottanut maailman suunnattomasti hyvää

Ihmiskunnan legendat ovat tyypillisesti kävelijöitä. Googlaa ”famous walkers”, niin saat aikamoisen listan. Niin taitelijat, tieteentekijät, tutkijat, kirjailijat, keksijät, bisnesnerot, filosofit, säveltäjät kuin matemaatikotkin harrastivat ambulaatiota, siis kävelyä. (Antiikissa suosituin arkiharrastus oli ambulaatio, eli kuljeskelu kiinnostavassa seurassa.)

Tarjoan itseäni lenkkitoveriksi. Valmistelen sinulle noin 33 minuutin pohdinnan milloin mistäkin kiinnostavasta ja yllättäen myös hyödyllisestä aiheesta. Otat kännykän lenkille mukaan ja kuuntelet kuulokkeistasi, kun askeleemme, hengityksemme ja ajatuksemme ensin synkronoituvat, sitten nostavat tasoaan.

Ai mikä Mojo?

Mistä tulee aamulenkin uusi nimi #MojoMornings? Niin kuin tiedät, mojo tarkoittaa mahtia tai manaa, siis voimaa tehdä taikoja. Tarvitsemme luovuutta ja kykyä synnyttää taianomaisia tuloksia tylsäksi käyneestä arjen tahkoamisesta. Tarvitsemme mojoa, energiaa ja viisautta kääntää pelin kulku. Tarvitsemme mahtia eli mojoa muotoilla maailmaa.

Ennen jokaista Mojo-aamua saat edeltävänä iltana sähköpostiisi virityksen. Sen kirjoittaa Paavilaisen Jyri, ja ainakin aamulenkkipalautteen perusteella kombinaatio on lyömätön: Jyri virittää, sinä valmistelet unessa ja minä vivutan sun tilaisuudet tuloksiksi aamukävelyn loitsuilla.

Toimii. Oikeasti toimii. Tämän tietävät tuhannet ja tuhannet omasta kokemuksestaan.

Ihmeet tilataan iltaisin ja ne toimitetaan aamuisin.

Kevään 2019 aikana Mojo-kävelyjä tehtiin kaksi kertaa viikossa, keskiviikoisin ja perjantaisin. Syksyllä on tarkoitus jatkaa, joskin tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä auki. 

Lähe kävelylle kanssani. Viisastutaan ja väkevöidytään yhdessä.

jarisi

Mikä?

Jari Sarasvuon uusi aamupodcast

Milloin?

Joka keskiviikko ja perjantai.

Miten kuuntelen?

Liity alla olevalla lomakkeella #MojoMornings-sähköpostilistalle. Saat keskiviikkoisin ja perjantaisin kuuntelulinkin sähköpostiisi.

Eikö tämä ole siis vapaasti saatavilla?

Ei vapaasti, mutta ilman erillistä veloitusta. #MojoMornings-kuuntelulinkki toimitetaan vain sähköpostilistalla oleville kuuntelijoille.

Haluatko maistiaisen? Tässä ensimmäinen Mojo-jakso

Tämä on ainoa Mojo Mornings -jakso, joka on jäänyt internetiin ihmisten ihmeteltäväksi. Kuuntele, ja jos haluat tätä lisää kaksi kertaa viikossa, täytä alla oleva lomake.

 

Älä jää hyvästä paitsi – Liity tuhansien #MojoMornings-kuuntelijoiden joukkoon!